Harjulassa vietetään sadonkorjuupäivää 21.9.

Teemat / Harjulassa vietetään sadonkorjuupäivää 21.9.

Jokasyksyinen sadonkorjuu on ollut merkittävä tapahtuma suomalaisen maatalousyhteiskunnan historiassa. Sadonkorjuuta on juhlittu monin tavoin ja siihen on aina kuulunut hyvin vahvasti kauden sadon antimien nauttiminen, jopa ylenpalttisesti. Syyskauden sadon herkkuja ovat mm. erilaiset juurekset, kaalit, sipulit, sienet ja marjat.

Sadonkorjuupäivänä Harjulan koulun ja päiväkodin lounaalla nautitaan syyskauden juureksia ja vihanneksia; punajuuripihvejä, juures-perunasosetta ja kaali-kurpitsasalaattia.

Herkullisia syksyisiä makuhetkiä!

Mikä on kekri?

Kekri on perinteinen syksyn ja sadonkorjuun juhla, jota on vietetty, kun syksyn tärkeimmät sadonkorjuutyöt on saatu päätökseen. Kekrin aika koitti kun karja oli tuotu sisätiloihin, jyvät saatu laariin, juurekset maakuoppaan ja syysteurastukset tehty. Yleisimmin juhla ajoittui mikkelinpäivän ja pyhäinpäivän väliseen aikaan eli syyskuun lopun ja marraskuun alun välille. Juhlan juuret ovat eurooppalaisessa maatalouskulttuurissa.

Kekri oli tärkeä suomalainen työväenjuhla ja sen viettoon kuuluivat ilonpito, tanssi, laulu ja erityisesti kauden ruoalla ja juomalla kestitseminen. Juhlaan liittyi myös erilaisia tarinoita, riittejä, rituaaleja ja taikauskoa. Nykyajan juhlapäivistä kekri on ehkä lähimpänä Halloweeniä, joka irlantilaisten maahanmuuttajien mukana rantautui Amerikkaan.

(lähde: www.kekri.fi)

Lataa Palmia Lounas -sovellus

Palmia Lounas -sovelluksen avulla sinun on helppo tarkistaa menut, aukioloajat ja ravintolauutiset.

// %>