Ajankohtaista

Palmia Oy:n omistajuus siirtynyt Mutaresille

8.02.2023 08:47

Palmia Oy:n omistajuus on siirtynyt Helsingin kaupungilta sijoitusyhtiö Mutaresille. Osakekauppa toteutui 7.2.2023.

Viime vuoden joulukuussa Mutares allekirjoitti Helsingin kaupungin kanssa sopimuksen Palmia Oy:n ostamisesta.  

Kasvu jatkuu uusissa asiakassegmenteissä 

Palmia siirtyi uuteen omistukseen kokonaisuudessaan. 
- Olemme tehneet hyvää työtä toimintamme laajentamisessa ja uusien asiakkuuksien saavuttamisessa yhtiön toimintavuosien aikana; palvelemme kaupunkilaisten arjessa jo 15 kunnan alueella Etelä-Suomessa. Meillä on hyvä ja kattava palveluverkosto, laadukasta palvelua sekä osaavaa ja sitoutunutta henkilöstöä töissä. Eri palvelualojen yritysten kanssa operoiva uusi omistaja tunnisti meissä selkeän potentiaalin, toimitusjohtaja Nina Mähönen Palmia Oy:stä sanoo. 

Helsingin kaupungin omistajuuden päätyttyä Palmia jatkaa yhtenä kaupungille palveluja tuottavista toimijoista muiden markkinoilla kilpailutettujen palveluyritysten tavoin. Helsingin kaupunki on yksi Palmian isoista kunta-asiakkaista.  
 
- Uuden omistajan tuella lähdemme vahvistamaan markkina-asemaamme. Tarkastamme strategisia painopisteitämme, laajennamme asiakkuussegmenttejä ja myyntiämme. Haemme aktiivisesti uusia asiakkuuksia yksityissektorin toimijoista. Jatkamme myös jo ennestään vahvaa kunta- ja sote-sektorin tekemistämme. Uuden omistajan johdolla varmistamme edelleen asiakkaillemme parhaan mahdollisen palvelun sekä kehitämme palvelutuotteitamme, toimintaamme ja tehokuutta edelleen, Mähönen jatkaa. 

- Palmian omistajuuden myötä vahvistamme läsnäoloamme Pohjoismaiden ja Suomen palvelusektorin markkinoilla, Palmian uuden hallituksen puheenjohtaja Markus Zillner Mutaresista sanoo.   

- Olemme innoissamme uudesta yhteistyöstä. Tiiminä lähdemme kehittämään Palmiaa edelleen ja rakentamaan uusia mahdollisuuksia, Zillner jatkaa.  

Asiakkuudet ja palvelutoiminnan kehittäminen keskiössä 

Palmian omistajuuden vaihtuminen ei vaikuta asiakkaiden ja yhtiön välisiin sopimuksiin. Myös työntekijät jatkavat vanhoina työntekijöinä. 

​- Palvelutoiminta ja asiakastyö jatkuu kohteissamme aivan normaalisti. Ensisijainen tehtävämme on huolehtia asiakkaistamme, huolehtia operatiivisesta kyvykkyydestä ja tehdä työmme hyvin. Tämä edellyttää työvoiman saatavuuden varmistamista, jatkuvaa myyntityötä ja kehittämistä kuten tähänkin saakka olemme tehneet, Mähönen sanoo.  

Palmialla on noin 2400 työntekijää 15 paikkakunnalla Etelä-Suomessa. Liikevaihto on arviolta 120 M euroa vuonna 2022. Omistajan vaihtumisen yhteydessä yhtiön nimi tai brändi eivät muutu. 

Taustaa Palmian Oy:n myynnille 

Helsingin kaupunki yhtiöitti vuoden 2014 lopussa osan silloisen Palmia-liikelaitoksen toiminnoista. Helsingin kaupungin ruokapalvelut sekä puhelin- ja hyvinvointipalvelut jäivät liikelaitokseen, joka toimii nyt nimellä Palvelukeskus Helsinki.  

Vuoden 2015 alusta lähtien Palmia Oy on kehittänyt siivous-, kiinteistö-, turvallisuus- sekä ravintola- ja ruokapalveluja yhtiönä. Vuoden 2022 alussa kaupunki päätti Palmialle vahvistetun omistajastrategian mukaisesti selvittää Palmian omistajuudesta luopumista, ja käynnisti myyntiselvityksen. Myyntiselvityksen valmistuttua kaupunginhallitus päätti 12.12.2022 kokouksessaan yhtiön myynnistä uudelle omistajalle. Yrityskauppa sai Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän tammikuussa 2023. 

7.2.2023 alkaen Palmia Oy:n omistaa kokonaisuudessaan sijoitusyhtiö Mutares. 

Mutares  

Mutares on listattu saksalainen sijoitusyhtiö. Mutaresin sijoituskohteisiin kuuluu pääsääntöisesti teollisuudessa sekä logistiikka- ja palvelualoilla toimivia yhtiöitä eri puolilta Eurooppaa. Yhtiö keskittyy muutosvaiheessa oleviin yrityksiin.  

Vuonna 2022 Mutaresin yhtiöiden liikevaihto oli noin 4 miljardia euroa ja henkilöstöä on yhteensä noin 20000. Yhtiö on kasvusuunnassa ja laajentaa portfoliotaan. 

Palmian ostaminen on osa yhtiön omistajuuksien laajentamista palvelusektorilla sekä läsnäolon vahvistamista Suomessa ja Pohjoismaissa.   

www.mutares.com  

Lisätiedot: Palmia Oy: toimitusjohtaja Nina Mähönen, p. 040 862 2284, nina.mahonen(at)palmia.fi 
Kuva: Palmian johtoryhmäläisiä ja Mutaresin operatiivisen tiimin edustajia. 

Uutiseen liittyvät palvelut

// %>