MENU

Vuosikatsaus 2018

Toimitusjohtajan tervehdys

Nina Rokkila.jpg

Palmia kasvoi vuonna 2018 yritysostolla

Vuonna 2018 Palmiassa otettiin kasvustrategiaa edistävä harppaus ja tehtiin yhtiön ensimmäinen yrityskauppa. Palmia osti lokakuussa Hämeenlinnan kaupungin ja Kanta-Hämeen Sairaanhoitopiirin omistaman in-house -yhtiön Tekme Oy:n sekä Hämeenlinnan kaupungin yksin omistaman Linnan Ateriapalvelut Oy:n. Yhtiöt toimivat samoilla toimialoilla kuin Palmia ja tuottivat palvelua omistajilleen. Palmian omistuksessa yhtiöiden toiminnan odotetaan kasvavan ja laajentuvan myös ulkoisille markkinoille.

Kasvun lisäksi vuosi 2018 paransi yhtiön taloudellista asemaa erityisesti toiminnan parantuneen kannattavuuden suhteen. Vuoden 2017 alavireinen tuloskehitys saatiin käännettyä positiiviseksi aktiivisilla toimenpiteillä toimintamallien ja tuotannonohjauksen kehittämisessä. Helsingissä palvelutuotannon siirtyminen Helsingin kaupungin palvelusopimusten kilpailutuksien myötä uuden sopimuskauden mukaiseen toimintaan onnistui. Kasvanut liikevaihto ja positiivinen kannattavuus toivat lievästi tappiolle painuneen liiketuloksen voitolliseksi.

Vuonna 2018 jatkettiin edelleen voimakasta sisäisen toiminnan kehittämistä usealla saralla: esimiestyön kehittäminen, kannattavuuden parantaminen, työn digitalisointi ja järjestelmien käyttöönotto toivat merkittävien liiketoimintojen haltuunottojen rinnalla omat haasteensa jokaiselle palmialaiselle. Organisaatiota rakennettiin tukemaan kasvua ja uudistuvaa tuotannon rakennetta.

Riihimäen kaupunki kilpailutti ruokapalvelujensa tuottamisen loppuvuodesta ja Palmia voitti kilpailutuksen. Ulkoistuksen haltuunotto ja palveluvalmius käynnistettiin viimeisen kvartaalin aikana. Field Service -toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönottoprojektia jatkettiin intensiivisesti heti vuoden alusta alkaen edellisvuoden pilottiryhmiltä saatuun kokemukseen nojaten. Vuoden loppuun mennessä järjestelmän parissa tehtiin parannustyötä ja käyttäjiksi koulutettiin kaikki kiinteistö- ja siivouspalveluissa työskentelevät. Henkilöstölle järjestelmän käyttöönotto on yhtiön toistaiseksi suurin askel digitalisaation tiellä.

Lokakuussa tapahtuneen yrityskaupan jälkeen ostettujen yhtiöiden toimintojen liittäminen osaksi Palmiaan ja henkilöstön siirtäminen osaksi Palmian henkilöstöä aloitettiin ja vietiin läpi vuoden viimeisellä kvartaalilla. Tekme Oy fuusioitiin Palmiaan vuoden viimeisenä päivänä ja Linnan Ateriapalvelut jatkaa omana yhtiönä Palmia Palvelut Oy -nimellä. Yhtiöiden toiminnan integraatio on sujunut yleisesti ottaen hyvin.

Vuosi 2018 oli kaikkine muutoksineen yhtiön historian vaiherikkain vuosi. Selvisimme siitä kunnialla ja hyvällä fiiliksellä - tuloskehitys on positiivinen ja näkymä tulevaisuuteen hyvä.

Nina Rokkila 
toimitusjohtaja
Palmia Oy

Vastuullisuus

Palmia on suomalainen yritys. Noin 2200 työntekijää, joukossa 50 eri kansallisuutta, tekee suomalaista palvelutyötä joka päivä - oli arki tai juhla.

Vuonna 2018 Palmian vastuullisuuden kehittämisessä oli neljä painopistealuetta

Energia- ja materiaalitehokkaiden palvelujen kehittäminen
Ravintola- ja ruokapalveluissa selvitettiin ruokahävikin nykytilanne ja pienennettiin salista tulevaa hävikkiä. Tavoitetta ei aivan saavutettu, hävikki kuitenkin väheni – ja työtä jatketaan edelleen. Toimitilapalveluissa mitattiin koko vuoden ajalta toiminnan välitön kemikaalikuorma. 

Hankintojen ympäristövastuullisuuden kehittäminen
Materiaalihankinta- ja alihankintaprosesseihin lisättiin ympäristökriteerit ja ne tulevat voimaan kaikkiin uusiin tai uusittaviin materiaali- ja alihankintatarjouspyyntöihin tai -sopimuksiin. Työ jatkuu edelleen.

Osaava henkilöstö
Tavoitteena oli, että puolet toimitilapalvelujen henkilöstöstä suorittaa toimitilapalvelujen ympäristökoulutuksen ja siihen liittyvän testin. Koulutus avattiin sähköiseen oppimisympäristöön ja suoritetaan siellä. Kiinteistöhuollon henkilöstö suoritti Ympäristöosaava-koulutuksen ja siihen liittyvän testin.

Ympäristövastuullisen kumppanuuden kehittäminen
Asiakkaille suunnattua ympäristöasioiden viestintää lisättiin ja kehitettiin edelleen sekä toimitilapalveluissa että turva- ja kiinteistöpalveluissa.

Palmian tavoitteena on alan paras henkilöstö­tyytyväisyys vuonna 2022.

Henkilöstö

Panostamme kokonaisvaltaisesti henkilöstön työhyvinvointiin sekä osaamisen ja palkitsemisen kehittämiseen.

Palmian yhtenä strategisena tavoitteena on, että Palmialla on toimialan tyytyväisin henkilöstö. Panostusta henkilöstön työhyvinvointiin sekä osaamisen kehittämiseen jatkettiin edelleen.

Vuoden 2018 aikana määriteltiin Palmian strategiset kyvykkyydet ja osaamiset, jotka integroitiin HR-prosesseihin. Syksyllä 2018 aloitimme Muutoksen mahdollistajat -työhyvinvointihankkeen yhdessä Kevan kanssa. Hankkeen tavoitteena on varmistaa henkilöstön työhyvinvointi ja tukea esimiehiä työkyky- ja muutosjohtamisessa.

Suurin osa työtehtävistä on fyysisesti kuormittavia ja työkyvystä huolehtiminen on tärkeää. Muun muassa työajan kevennyksillä ja muutoksilla tehtävänkuvassa tuetaan osatyökykyisten työntekijöiden työssä jaksamista. Työkykyjohtamisessa tehdään tiivistä yhteistyötä työterveyden, työsuojelun, esimiesten ja HR:n kesken. Sairauspoissaoloprosentti oli 4,16 %.

Palmiassa panostetaan henkilöstön osaamisen kehittämiseen merkittävästi. Henkilöstöä kannustetaan osallistumaan tutkintoon johtaviin koulutuksiin. Palmia tukee henkilöstönsä kouluttautumista muun muassa oppisopimuksella oman ammattialansa tutkintoihin. Vuoden 2018 aikana erilaisen ammatillisen perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinnon suoritti 52 henkilöä. Myös esimiesvalmennusta järjestettiin runsaasti, sekä sisäisesti että ulkopuolisten koulutustahojen kanssa. 

Vuoden lopussa Palmian palveluksessa oli 1 731 työntekijää, joista 93 % oli vakinaisessa työsuhteessa. Naisten osuus henkilöstöstä oli 45 %. Lähtövaihtuvuus oli 22,7 % (kaikki) / 14 % (omasta pyynnöstä). Keski-ikä oli 42,7. Suurin ikäryhmä oli 50–59-vuotiaat.

Palvelut

Palmia on siellä, missä ihmisetkin. Ruoka- ja ravintola-, kiinteistö-, siivous- ja turvallisuuspalvelumme pitävät arjen pyörät pyörimässä kaikkialla kaupungissa.

Kaikki kunnossa. Tuki ja turva.

Turvallisuus- ja kiinteistöpalvelut

Palmia on tukena kaupungin arjessa. Ylläpidämme ja huollamme satoja kiinteistöjä. Takaamme ihmisten turvallisuuden kiinteistöissä ja julkisissa tiloissa.

Manageerauspalvelumme laajentui, kun saimme uudeksi asiakkaaksi Kojamo Oy:n ja palvelun piiriin tuli 12 uutta kiinteistöosakeyhtiötä. Voitimme Helsingin kaupungin kilpailutuksessa kiinteistönhoitopalveluiden ja ulkoalueiden hoidon 91 kohteessa ympäri Helsinkiä. Aloitimme myös Helsingin uuden keskustakirjasto Oodin siivous-, kiinteistöhuolto- ja turvallisuuspalvelut. Kohde on arkkitehtuurinsa puolesta uniikki ja uudisrakennus sisältää muun muassa uusinta esitystekniikkaa sekä talotekniikkaa. Palmia palvelee siellä seitsemän päivää viikossa, aamusta iltaan.

Field Service -kenttätyönohjausjärjestelmä otettiin käyttöön kiinteistöhuollossa ja talotekniikassa. Field Service mahdollistaa paremman työn suunnittelun ja sitä kautta voidaan vaikuttaa tuottavuuteen ja tehokkuuteen. Turvallisuuspalveluissa panostettiin työnohjaukseen, seurantaan ja raportointiin Guard Tools -toiminnan tukijärjestelmän avulla. Lisäksi toimialueemme prosesseja mallinnettiin ja kuvauksia tarkennettiin.

Vastuullisuus on tänä päivänä yhä tärkeämpää, niinpä kiinteistönhoitohenkilöstölle järjestettiin Ympäristöosaava-koulutus. Kiinteistöpalveluissa tehtiin sisäisiä laatuauditointeja ja koko Palmiassa tehtiin ulkoinen auditointi – näin varmistettiin ISO9001- ja
ISO14001-sertifioitu toiminta.

Turvallisuus- ja kiinteistöpalvelujen johdolle järjestettiin asiakkuuksien johtamiskoulutus ja tätä kautta syvensimme asiakkuuksien hallintaa.

Sillä siisti

Toimitilapalvelut

Palmia pitää tilat puhtaana ja järjestyksessä.

Vuonna 2018 keskityimme asiakkaisiin, henkilöstöön ja taloudellisuuteen. Vuonna 2017 kehitetystä koulusiivousmallista tuli viime vuonna kokonaisvaltainen tehokkaan ja taloudellisen siivousmallin konsepti - Palmian siivousmalli. Sen tavoitteena on taata asiakkaillemme tasalaatuinen palvelu ja omalle henkilöstöllemme eväät tehdä työtä tehokkaasti turhia askelia vähentämällä, oikeita menetelmiä ja välineitä käyttämällä. Samalla oma työnkuormitus kevenee ja työssäjaksaminen paranee.

Laajensimme toimintaamme Karkkilaan, Sipooseen ja Hämeenlinnaan. Vuonna 2017 konseptoitu uusien kohteiden haltuunottomalli sai ”tulikasteen” heti vuoden 2018 alussa, kun starttasimme Aalto-yliopiston tilojen siivouspalvelut. Startissa koulutettiin ja perehdytettiin yli 50 työntekijää. Perehdytykseen Aalto-yliopiston tiloissa osallistuivat suurin osa toimitilapalveluiden päälliköistä, esimiehistä, ohjaajista ja asiantuntijoista. Onnistuminen olikin toimitilapalveluiden hyvän yhteishengen ja toimivan haltuunottomallin ansiota. Vuoden viimeiset startit olivat Helsingin keskustakirjasto Oodi sekä Port of Helsingin Katajanokan terminaali, Satamatalo sekä Olympia-terminaali. Terminaaleissa palvelukonseptimme uudistui ja uudet asiakasvastaavat aloittivat joulukuussa. Hämeenlinnan Tekmen ostamisen myötä saimme paljon uusia työtovereita ja asiakkaita. Vuoden lopussa tutustuimme Hämeenlinnan toimintamalleihin, käytänteisiin ja uusiin työtovereihin.

Suurimpia projekteja koko Palmiassa oli Field Servicen käyttöönotto. Field Service on toiminnanohjausjärjestelmä, jonka avulla työntekijä voi tarkistaa ja kuitata päivän työtehtävät sekä vastaanottaa erilaisia keikkatöitä. Kouluisäntämme ja toimitilahuoltajamme aloittivat Field Servicen käytön asteittain vuoden aikana. Järjestelmän käyttöönoton myötä henkilöstömme sai älypuhelimet, joihin esimiehemme voivat ohjata erilaisia keikka- ja sopimustöitä suoraan mobiilinäkymään. Samalla työvuorossa olevan henkilöstömme tavoitettavuus parani niin asiakkaille kuin esimiehillemme. Field Servicen järjestelmän käyttöön koulutettiin ja lisäksi henkilöstöltämme kerättiin kehitysehdotuksia sen käytettävyyteen.

Oma kouluttaja ja starttitiimimme koulutti uusissa kohteissa ja varmisti onnistuneet alut palveluesimiesten kanssa. Kehitimme koulutusmateriaalia sähköiselle oppimisalustalle, jonka hyödyntäminen aloitettiin toimitilapalveluiden omalla Ympäristökoulutuksella - koko henkilöstömme suorittaa koulutuksen v. 2019 aikana. Esimiesten ja asiantuntijoiden osaamisen kehittäminen jatkui uudella yhteistyömallilla Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa. Yhdeksän esimiestä ja asiantuntijaa opiskelee Palmialle räätälöidyssä restonomiopinnoissa. Tavoitteena on, että ensimmäiset valmistuvat 2019 lopussa sekä vuoden 2020 aikana. Esimiehillä alkoi loppuvuonna 2018 muutosvalmennus, joka jatkuu tänä vuonna.

Robotti-imureiden testattiin myös 2018 vuoden aikana ja otimme käyttöön yhdistelmäkonerobotin, joka aloittikin teekkarina Aalto-yliopistossa heti vapun jälkeen. Totesimme ne myös hyviksi työskentelypareiksi toimitilahuoltajillemme. Asiantuntijamme tutkivat myös kemikaalitonta siivousta siivouspalvelujen uudistamisessa. Lue lisää asiantuntijoidemme kirjoittamasta blogista: Kemikaaliton siivous innoittaa Palmiassa

Syö hyvin.

Ravintola- ja ruokapalvelut

Palmia on siellä, missä ruokaillaan.

Palmian ravintola- ja ruokapalveluissa asiakkaita on vauvasta vaariin. Ruokaa tehdään hyvistä sekä puhtaista raaka-aineista vastuullisin periaattein. Ravintola- ja ruokapalvelut tuottavat koulu-, päiväkoti-, vastaanottokeskus-, hoitolaitos-, sairaala-, lounas-, kahvila-, kokous-, juhla- ja edustuspalveluja sekä mukaan myytäviä tuotteita. Osassa kohteista tuotetaan monipalveluna sekä ruoka- että siivouspalveluja. Tehtävämme on tukea ruokapalvelujen tuottamisella asiakkaiden arjen työtä sekä yritystoimintaa.

Toimintavuoden aikana Palmian ravintola- ja ruokapalveluissa panostettiin paitsi asiakaspalveluun myös palvelutoimintaan ja vastuullisuuteen. Tämä näkyi henkilöstöravintoloissa ns. ”yhden lautasen” mallissa, mikä helpottaa oikeaoppista ruokailua tukevan lautasmallin kokoamista tarjolla olevista ruokalajeista ja salaateista ruokahävikkiä vähentäen. Lisäksi henkilöstöravintoloissa järjestettiin hävikkikampanja, jolloin asiakkaille kerrottiin päivittäin hävikin määrä kussakin ravintolassa. ResQue -sovellus otettiin käyttöön mm. ravintola Purossa, Svengissä, Loft 33:ssa ja Kaupungintalon ravintolassa. Aromi-ruokapalvelujärjestelmän käyttöä laajennettiin ravintoloissa varasto- ja ostotoimintaan. Järjestelmän ja ostotoimintaominaisuuden käytön myötä toimintamme tehostui, laatu parani ja hävikki pieneni.

Sähköinen asiakaskysely tehtiin huhtikuussa ja sen tuloksia hyödynnettiin ravintola- ja ruokapalvelujen kehitystyössä. Reseptiikkaa kehitettiin edelleen ja lisäksi tehostettiin myös palautteiden vastaanottoa suoraan asiakkailta sekä Palmia Kouluruoka- ja Palmia Lounas -sovelluksien kautta. Olemme saaneet runsaasti palautetta esim. suoraan oppilailta ja kehitämme tuotteitamme sekä palvelujamme palautteiden perusteella.

Ravintolapalveluissa käynnistettiin Kuntatalon uusittu Kallion kortteli -kokonaisuus, joka sisältää kokousmaailman, kokous- ja juhla-asiakkaita palvelevan Kalliokivi-tilausravintolan, Kuntakallio-henkilöstöravintolan ja Kallion kortteli -kahvilan. Kallion kortteli -kokonaisuudessa otettiin käyttöön asiakasystävällinen TimeWorks -tila- ja tarjoiluvarausjärjestelmä.

Tärkeimmät tapahtumat 2018

Tammikuu

Uusi palvelutuotannon ohjausjärjestelmä käyttöön

Reijo_aula2_large2048 – kopio.jpg

Palmia otti käyttöön uuden palvelutuotannon ohjausjärjestelmän Field Servicen parantaakseen asiakkaiden palvelukokemusta ja mahdollistamaan tehokkuutta ja hallittavuutta tuotannonohjaukseen.

Helmikuu

Palmia mukana taas Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa

vkd_logo_2018_vari_rgb.png

Paikkoja oli auki yli 200, melkein sata enemmän kuin edellisvuonna. Kesäapulaisia rekrytoitiin reilu 30 pääasiassa siivous- ja ravintola-alan tehtäviin. Vuosilomansijaisia tarvittiin toimitilapalveluissa noin 70 sijaista, ja turva- ja kiinteistöpalveluissa eniten, reilu sata sijaista.

Maaliskuu

HOAS ja Palmia sopimukseen viheralueiden hoidosta

Palmia-Vihertyot_HOAS_RP_3.jpg

Huolehdimme HOASin 51:stä pihakohteesta Vantaalla, Espoossa ja Kauniaisissa viherpalvelutiimin voimin. Viihtyisä, hoidettu piha-alue huokuu välittämistä ja toivottaa asukkaat tervetulleeksi kotiin.

Huhtikuu

Kysely palmialaisten ympäristöasenteista

Ymparistostrategia_verkko2.jpg

Palmialaiset olivat kaikkein aktiivisimpia vastaajia Helsingin ja muiden suurten kaupunkien kyselyssä, jolla selvitettiin henkilöstön mielipiteitä ympäristöasioista.

Toukokuu

Uudistuneen Kallion korttelin avajaiset

Ansa Kynttilä Kallion kortteli.jpg

Kallion korttelin uusittuun kokous- ja kongressikeskuksen saapui yli 500 vierasta tutustumaan tiloihin ja seuraamaan Ansa Kynttilän showta.

Kesäkuu

YK:n yleiskokouksen puheenjohtaja Miroslav Lajcak vieraili Kaarlenkadun vastaanottokeskuksessa

IMG_0048.JPG

Puheenjohtaja Lajcak halusi tutustua toimintaan myös keskustelemalla asiakkaiden sekä henkilökunnan kanssa. Palmia huolehtii Helsingin Kaarlenkadun vastaanottokeskuksessa ruoka-, siivous- ja kiinteistöpalveluista.

Heinäkuu

Varamiespalvelun vuokratyöntekijöiltä kysyttiin kokemuksia Palmialla työskentelystä

vmp hymiö.jpg

Palmian ja VMP Varamiespalvelun yhteisessä vuokratyöntekijäkyselyssä kysyttiin kuinka Palmian kohteissa toimineet VMP:n vuokratyöntekijät kokivat onnistuneensa tehtävissään. Kyselyyn vastasi lähes 150 vuokratyöntekijää ja 40 palmialaista, jotka hoitavat vuokrahenkilöstön kohteisiin. Parhaat arvosanat saivat toimiva perehdytys ja oman työpanoksen kokeminen tärkeäksi. 

Elokuu

Uusia kohteita

Karkkilan siivous neliö.jpg

Aloitimme siivouspalvelut Karkkilan kaupungilla yhteensä 24 kohteessa. Ruokapalvelutoimintamme laajentui Espoon kaupungin päiväkoteihin ja kouluihin 15 kohteeseen. Osallistuimme Terveys ja talouspäivien messutapahtumaan Helsingissä.

 

Syyskuu

Oppimista ja messuja

Kuntis 1.jpg

Messuaktiivisuus jatkui Kuntamarkkinoilla ja Meetings&Events -tapahtumassa Helsingissä ja Isännöintipäivillä Lahdessa. Ravintola- ja ruokapalveluille avattiin oma ruoka.palmia.fi -sivusto. Taito-oppimisympäristö avattiin koko henkilöstön käyttöön perehdytyksiä ja koulutuksia varten.

Lokakuu

Palmia osti Tekme Oy:n Hämeenlinnasta

Tekmen logo.jpg

Palmia Oy osti Hämeenlinnan kaupungin ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin omistamat Tekme Oy:n ja Linnan Ateriapalvelut Oy:n. Yhtiöt toimivat Kanta-Hämeessä ja suurimpia asiakkaita ovat mm. sairaanhoitopiirin ja Hämeenlinnan kaupungin toimijat.

Marraskuu

Aloitimme Helsingin keskustakirjasto Oodissa

Oodi neliö.jpg

Voitimme kilpailutuksessa Helsingin uuden keskustakirjasto Oodin siivous- , kiinteistöhuolto- ja turvallisuuspalvelut.

Joulukuu

Field Servicen käyttö laajentui

Neliöpallot.jpg

​Field Servicen ja Field Service -mobiilin käytön laajentuminen jatkui vahvana, varsinkin kiinteistöpalveluissa saavutettiin merkittäviä etappeja. Palmia toivotti kaikille asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen hyvää ja rauhallista joulua Pelastakaa Lapset ry:n kautta.

Arvot, missio, visio

Palmia palvelee kaikkialla kaupungissa. Kaiken taustalla ovat arvomme, visiomme ja missiomme.

Asiat, joihin nojaten loistamme asiakkaamme kanssa. 

Arvot: Kohtaamme - Kuuntelemme - Palvelemme - Kehitymme

Visio: Asiakas loistaa kanssamme. Asiakkaamme voi hyvin kanssamme ja huolehdimme aidosti asiakkaamme tarpeista. Kanssamme on ilo asioida. Olemme valmiita kasvamaan valtakunnalliseksi toimijaksi.

Missio: Arkihuolesi kaikki heitä! Olemme olemassa asiakasta varten. Omistaudumme aidosti asiakkaidemme hyvinvoinnille, turvallisuudelle ja viihtyvyydelle. Olemme helppo ja turvallinen kumppani arjessa. Asiakas voi keskittyä oman osaamisensa parantamiseen.

Arki hoidossa - kaikkialla kaupungissa. Palmia on nykyaikainen, asiakaslähtöinen palveluyritys, joka tarjoaa tehokkaita ja toimivia turva-, siivous-, kiinteistö- ja ruokapalveluja, aina asiakkaiden tarpeiden mukaan räätälöityinä. Palvelemme noin 2200 työntekijän voimin yli tuhannessa erilaisessa kohteessa Suomessa.

Palmia - palveleva kumppani. Toimintamme perustuu kumppanuuteen ja laajoihin palvelupaketteihin. Palvelumme kehittyvät jatkuvasti, ja jokainen asiakkaamme saa meiltä omiin tarpeisiinsa sopivat palveluratkaisut. Asiakkaamme voivat aina luottaa meihin, koska sitoudumme jatkuvasti palvelun laadun ja asiakkaan kokeman hyödyn kehittämiseen. Katsomme rohkeasti eteenpäin ja olemme valmiita laajenemaan valtakunnalliseksi toimijaksi. Haluamme menestyä – ja loistaa – yhdessä asiakkaidemme kanssa, nyt ja tulevaisuudessa.

Alan tyytyväisin henkilöstö. Palmia on tyytyväisten ihmisten työpaikka. Huolehdimme työntekijöidemme ammattitaidosta ja työn ilosta. Olemme monimuotoinen ja välittävä työpaikka, joka tarjoaa aina monipuolisia töitä ja palveluja – hyviä kehittymismahdollisuuksia unohtamatta.