Rauhallista joulun aikaa pienille ja isoille asiakkaille

Teemat / Rauhallista joulun aikaa pienille ja isoille asiakkaille

Jouluateria tarjoillaan päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa viikolla 51. Tarjolla on mm. kinkkua ja kasvisvaihtoehto, perinteisiä laatikoita ja rosollia. Koulut, oppilaitokset ja useimmat päiväkodit hiljentyvät viikon 51 jälkeen joulun ja loman viettoon. 

Jouluruoan historiaa

Suomalainen jouluateria on syntynyt pikkuhiljaa ja siihen ovat vaikuttaneet niin säätyläisten kuin talonpoikien tarjoamiset. Jouluun liittyy vielä nykyisinkin runsas tarjottavien määrä ja syöminen.

Suomalaiseen jouluun liittyy useita perinteisiä jouluruokia, joita on valmistettu kaikkialla Suomessa, vaikka suomalaiset jouluruoat vaihtelevatkin hieman myös maakunnittain ja perheiden omien mieltymysten ja tapojen mukaan.

Suomessa ei ollut vielä 1800-luvun puolella mitään koko kansaa yhdistävää jouluruokaa, vaikka jouluna syötiin paremmin ja runsaammin kuin arkena.

Tänä päivänä joulupöydästä löytyy usein perinteinen kinkku, laatikot, kaloja ja rosollia, mutta yhä useammin myös moderneja jouluruokia, esimerkiksi kasvismuunnelmia perinteisistä liha- ja kalaruoista. Näitä ovat esimerkiksi seitankinkku ja porkkanalohi. Joulupöytään voi kuulua myös karjalanpaisti, lämmin siika tai lohi kinkun sijaan, joulumakkaroita, ankkaa tai poroa.

Lähde: Ruokatieto (ruokatieto.fi)

Lataa Palmia Lounas -sovellus

Palmia Lounas -sovelluksen avulla sinun on helppo tarkistaa menut, aukioloajat ja ravintolauutiset.

// %>