Nauti hyvää tekevä pulla. Roosa pullat myynnissä Palmian ravintoloissa 10.-24.10.

Teemat / Nauti hyvää tekevä pulla. Roosa pullat myynnissä Palmian ravintoloissa 10.-24.10.

Jokaisesta myydystä Roosa pullasta lahjoitetaan 2 senttiä Roosa nauha -keräykseen. Keräysvaroin tuetaan suomalaista syöpätutkimusta. Neljän vuoden aikana Roosa pulla on kerännyt jo 117 991 € suomalaiseen syöpätutkimukseen. Me Palmialla haluamme olla jälleen tänä vuonna mukana tekemässä hyvää. Löydät Roosa pullat myynnissä ravintoloistamme ja kahviloistamme.

Tule mukaan talkoisiin ja ilahduta työtovereitasi pussillisella, osta kotiin, tuliaiseksi tai nauti paikan päällä.

Roosa pullalla teet hyvää!

Roosa nauha -päivää vietetään perjantaina 11.10.

Roosa nauha -kampanjasta

Roosa nauha -kampanjalla on tuettu rintasyövän vastaista työtä Suomessa vuodesta 2003. Työ jatkuu yhä, sillä rintasyöpä on Suomen yleisin syöpä – siihen sairastuu vuosittain yli 5000 naista.

Roosa nauha -kampanjalla on vuosien varrella edistetty suomalaista rintasyöpätutkimusta ja vaikutettu siihen, että yhä useampi rintasyöpä voidaan ehkäistä tai hoitaa. Lisäksi lahjoitusvaroilla on rahoitettu neuvontatyötä ja ylläpidetty Syöpäjärjestöjen maksutonta neuvontapalvelua. Kaikkiaan Roosa nauha -kampanjalla on Suomessa kerätty varoja jo 9 miljoonaa euroa.

Roosa nauha -liike sai alkunsa jo 1990-luvun alun Yhdysvalloissa. Self Magazinen toimittaja Alexandra Penney ja Estée Lauder -kosmetiikkayhtiöiden johtaja Evelyn H. Lauder halusivat kiinnittää huomiota rintasyövän yleistymiseen ja kerätä varoja rintasyövän tutkimukseen. Kampanjan symboliksi valikoitui Pink Ribbon, roosan värinen silkkinauha.

Pian kampanja kasvoi ja kansainvälistyi – nykyisin sitä järjestetään jo yli 30 maassa. Kansainvälinen rintasyöpätietoisuuden kuukausi on lokakuu, jolloin roosan väristä nauhaa käytetään rintasyövän vastaisen taistelun symbolina ympäri maailmaa.

Kampanjaan voi osallistua ostamalla Roosa nauhan, ostamalla kampanjatuotteita tai tekemällä lahjoituksen.

Lähde ja lisätietoja: roosanauha.syopasaatio.fi

Lataa Palmia Lounas -sovellus

Palmia Lounas -sovelluksen avulla sinun on helppo tarkistaa menut, aukioloajat ja ravintolauutiset.

// %>