Ajankohtaista

Varamiespalvelun vuokratyöntekijöiltä kysyttiin kokemuksia Palmialla työskentelystä

2.07.2018 14:44

Palmian ja VMP Varamiespalvelun yhteistyössä toteuttamassa vuokratyöntekijäkyselyssä kysyttiin keväällä 2018 kuinka Palmian kohteissa toimineet VMP:n vuokratyöntekijät kokivat onnistuneensa tehtävissään. Kyselyyn vastasi lähes 150 vuokratyöntekijää ja 40 palmialaista, jotka hoitavat henkilöstön tilaamista kohteisiin. 

Vastauksissa kärkeen nousivat toimiva perehdytys ja oman työpanoksen kokeminen tärkeäksi.  Kyselyn tulokset kertovat VMP:n valtakunnallisen palveluverkoston toimivan hyvin Palmian apuna taaten samalla monelle työntekijälle juuri sen hetkiseen elämäntilanteeseen sopivia töitä. 

Riittävä perehdytys ja vastaanotto työvuoroon avainasemassa

Kehityskohteeksi nousi työntekijän vastaanoton onnistuminen ja riittävän perehdytyksen tarve työkohteessa, josta tekijät antoivat ainoan alle kahdeksan arvosanan: 7,9 asteikolla 0 - 10. Myös avoimissa vastauksissa korostettiin perehdytyksen tärkeyttä ja pyydettiin varmistamaan, että ohjeistukset ovat saatavilla sekä suomeksi että englanniksi. 

Palmian ja VMP:n yhteistyön toimivuudesta kertoo myös se, että työtehtävät vastasivat hyvin ennakkotietoja ja parhaimmat arvosanat saatiin työpanoksen tärkeydestä (8,4) sekä toiveesta työskennellä Palmialla uudestaan (8,5). Asteikkona 0 - 10.

Yhteistyö helppoa

Vuokratyöntekijätilauksia tekevät palmialaiset kokivat yhteistyön VMP:n kanssa helpoksi (arvosana 8,2), lisäksi apua henkilöstöhaasteisiin saadaan riittävän nopeasti (arvosana 8,0). Kehityskohteeksi kyselyn perusteella toivottiin, että entistä useammin samassa kohteessa työskentelisi jo ennestään tuttu tekijä. PK-seudulla onkin jo käynnistetty kehitysprojekti, jonka toimintamallia laajennetaan, mikäli saadut kokemukset ovat hyviä. Lisäksi työohjeisiin ja perehdytykseen satsataan jatkossa lisää. 

”Hienoa, että VMP:n ja Palmian yhdessä tekeminen ja kehittämisen meininki näkyvät tällaisina tuloksina. Vuokratyöntekijöiden viihtyvyys ja onnistuminen työssään ovat meille tärkeitä asioita, joihin kannattaa panostaa”, kommentoi VMP:n asiakkuusjohtaja Marko Lehtinen.

”VMP on meille todella tärkeä rekrykumppani, jonka avulla takaamme kohteesta riippuen maistuvan, siistin tai turvallisen asiakaskokemuksen omille asiakkaillemme”, tiivistää Palmian ruokapalvelujen palvelupäällikkö Maarit Lunkka.

// %>