Ajankohtaista

Sydänmerkki otetaan käyttöön kaikissa Palmian päiväkoti- ja kouluravintoloissa

16.04.2021 09:44

Palmia on tehnyt ravitsemussitoumuksen, jonka mukaan yhtiö sitoutuu ottamaan Sydänmerkin käyttöön kaikissa päiväkoti- ja koulukohteissaan. Mikä olisikaan parempi ajankohta lanseerata Sydänmerkki uusissa kohteissa kuin valtakunnallinen sydänviikko, jota vietetään 18.-25.4.2021.

Sydänmerkki on ollut käytössä Palmian ruokapalvelukohteista Helsingin kouluissa sekä lounasravintoloissamme Meritullissa, Kavissa ja Konservatoriossa. Huhtikuussa 2021 merkin käyttö laajennetaan kaikkiin päiväkoti- ja koulukohteisiin.

Sydänmerkki-ruoka ja aterian kokoaminen lautasmallin mukaisesti takaavat maukkaan ja ravitsevan lounaan, josta riittää tarvittavaa energiaa pitkälle iltapäivään. Tunnistat sydänystävällisen vaihtoehdon ruokalistan Sydänmerkistä.

Tutkittuun tietoon perustuva Sydänmerkki on terveellisen ruuan laatustandardi. Sydänmerkin mukaan rakennettu ateria sisältää juuri sopivasti energiaa ja ravintoaineita, esimerkiksi kuitua ja hyvälaatuista rasvaa. Pääruoan lisäksi Sydänmerkki-ateriaan kuuluu leipää levitteineen, rasvatonta maitoa tai piimää ja kasviksia öljykastikkeen kera. 

Sydänmerkki tarkoittaa, että ateria täyttää ruokasuositusten ravitsemuslaadulle asetetut kriteerit. Sydänmerkki-kohteissa tarjoamamme ruoka ei ole Sydänmerkin myötä muuttunut, vaan nyt olemme tuoneet hyvää ravitsemuslaatua Sydänmerkin muodossa enemmän esiin. Sydänliitto valvoo Sydänmerkin käyttöä ja Sydänaterioiden laatuvaatimuksia.

Terveellinen ruoka edesauttaa kasvamista sekä hyviä suorituksia kaikenikäisillä. Parhaimmillaan malli tasapainoisesta ruokailusta siirtyy lapsilla ja nuorilla kotiin ja säilyy läpi elämän aikuiseksi asti. Myös ruokakaupassa voi tehdä hyviä valintoja, kun nappaa mukaan Sydänmerkki-tuotteen. 



Lue Sydänliiton sivulta lisää Sydänmerkistä kouluissa ja päiväkodeissa


Lue artikkeli, jossa ravitsemusasiantuntijamme kertoo Sydänmerkki-aterioista ja ravitsemuksesta Palmialla

// %>