Ajankohtaista

Palmian ehdokkaat PRO-palkinnon saajiksi

14.09.2020 04:21

Ravintola-alan ja ammattikeittiöiden kirkkaimmat tähdet palkitaan vuosittain PRO-gaalassa. Tänä vuonna Palmia nostaa jälleen ehdolle kaksi alansa ammattilaista ja huipputyyppiä.

Arvostetut PRO-palkinnot jaetaan vuosittain ravintola-alan ja ammattikeittiöiden parhaille osaajille, jotka valitaan finaaliin yleisön ehdotusten ja perustelujen pohjalta.

Auta meitä nimeämällä perusteluineen Palmian suosikkiehdokkaasi tai mieluiten vaikka molemmat PRO-palkinnot -sivuilla. Ehdokkaita voi nimetä kuka tahansa. Haastammekin kaikki asiakkaat, kollegat, palmialaiset, yhteistyökumppanit ja ystävät nimeämään Palmian ehdokkaat PRO-palkintojen saajiksi. Ehdokkaita voi nimetä 11.10.2020 asti.

Lue ehdokkaistamme lisää alla ja ehdota osoitteessa https://propalkinnot.fi/ehdota/

* Janne Häkkänen, tuotekehityspäällikkö *

”Minua motivoivat haasteet, joiden ratkaisemiseen voin käyttää monialaista osaamistani. Pienet arjen onnistumiset auttavat kurkottamaan kohti suurempia tavoitteita.” 

”Minulla on aina ollut suuri intohimo ruokaan ja kokeilunhalua sen parissa. Elämysten luominen asiakkaille palkitsee. Käden jälki näkyy ja maistuu eikä tässä työssä voi koskaan olla valmis.” 

Janne on loistava ongelmanratkaisija sekä aktiivinen ruokatuotteen ja prosessien kehittäjä, jonka positiivinen asenne ei murru kovassakaan paineessa. Jannen ammattitaito näkyy laajassa osaamisessa kouluruoasta edustuskeittiöön. Janne johtaa tiimiään esimerkillä eikä koskaan pelkää laittaa itseään likoon. 

Janne vetää Palmia Foodsin tuotekehitystiimiä esimerkillisellä asenteella ja omalla tekemisellään. Hän tekee niin kuin haluaa muidenkin tekevän vaatien itseltään saman, ja vähän enemmänkin. Janne on arjen työssä läsnä ja osallistuu tiimin työhön. Janne on parhaimmillaan keittämässä, kuten hän itse sanoo, eli kehittämässä ja parantamassa reseptiikkaa. Janne on esimiehenä kannustava ja kuunteleva. Janne huomioi onnistumiset ja muistaa kiittää arjessa. Myös rakentavaa palautetta annetaan, kun siihen on aihetta. 

Janne on luonteva esiintyjä, sparraaja ja kouluttaja. Hän myös haluaa nähdä ja kuulla asiakkaan näkökulman. Hän onkin mielellään mukana asiakastapaamisissa ja makuraadeissa tapaamassa ja keskustelemassa ruokapalvelun tilaajan tai loppukäyttäjien kanssa. Kehitystyössä huomioidaan asiakkaan toiveet sekä eri toimialojen ja asiakkuuksien ominaispiirteet. Janne seuraa aktiivisesti alan muutoksia ja trendejä, jotta voi varmistaa tuotteiden vetovoiman muuttuvilla markkinoilla. 

Janne löytää positiivisuutta hankalissakin tilanteissa. Työasioihin ja ongelmiin suhtaudutaan aina niiden vaatimalla vakavuudella, mutta tekemisessä on huumori mukana. Moni Jannen työkaveri mainitsee, että Jannen hersyvä nauru tarttuu, vaikka välillä ei edes tietäisi mitä tässä nauretaan. Positiivinen asenne kannattelee arjen haasteissa ja sitoo koko tiimiä yhteen.  

Jannella on todella laaja osaaminen julkisesta ruoasta aina vaativimpaan edustusruokaan ja hän myös osaa löytää parhaat käytännöt ja toimivimmat toimintamallit sekä soveltaa niitä taitavasti eri toimialoille. 

”Viimeisen vuoden aikana on tehty merkittävä kehitystyö Palmian kouluruokareseptien kanssa samalla, kun tarjottavien koululounaiden määrä on noussut huimasti. Samaan aikaan on parannettu myös tuotekehityksen prosesseja sekä sisäistä yhteistyötä. Janne on ollut aivan avainasemassa tämän työn onnistumisessa ja se kertoo Jannen laajasta osaamisesta ja kyvystä suoriutua loistavasti kovassakin paineessa”, kiittelee Jannen esimies kehityspäällikkö Maarit Lunkka

Jannen yli 20 vuoden ura ravintola-alalla on vienyt alkuvuosina ympäri Suomea, mutta vuodesta 2004 lähtien työt ovat keskittyneet pääkaupunkiseudulle. Janne on työskennellyt pääasiassa á la carte –ravintoloissa ensin kokkina ja vuoromestarina ja sittemmin Keittiömestarin erikoisammattitutkinnon suoritettuaan keittiömestarina mm. lappiravintola Saagassa ja Marcante Oy:n ravintola Ainossa. Marcantella Janne eteni keittiöpäälliköksi vastaten lopulta kaikkien Marcante-ravintoloiden keittiöiden toiminnasta. Vuonna 2017 Janne aloitti työt Palmialla tuotesuunnittelijana ja vajaan vuoden jälkeen hänet nimettiin tuotekehityspäälliköksi. 

”Janne on kehittynyt muutamassa vuodessa lounasravintoloiden ruokalistasuunnittelijasta tuotekehityspäälliköksi, jolla on monipuoliset taidot kattaen koko Palmian ruokapalveluportfolion. Hänellä on mahtava kyky saada koko tiimi innostumaan ja etsimään ratkaisuja haastavimpiinkin tilanteisiin”, Maarit kertoo. 

Ehdota Jannea perusteluineen osoitteessa: https://propalkinnot.fi/ehdota/
Sarja: ammattikeittiön tuotekehittäjä
Ehdokkaan etunimi: Janne
Ehdokkaan sukunimi: Häkkänen
Ehdokkaan työpaikka: Foods, Palmia Oy
Työpaikan paikkakunta: Helsinki
Perustelut: Kerro kuinka Janne on tehnyt sinuun vaikutuksen!

Satu Grönlund, toimialapäällikkö julkiset ruokapalvelut *

”Koen, että esimiehenä olen organisaationi ääni. Kaikissa kohtaamisissa tärkeää on keskinäinen luottamus ja toisen kunnioittaminen – kohtaan ihmiset ihmisinä”

”Kouluruokailu ei useinkaan saa osakseen arvostusta. Alalla työskentelee upeita, osaavia sekä suurella sydämellä työskenteleviä ihmisiä, jotka ammattitaidolla ja tinkimättömyydellä valmistavat ja tarjoilevat ruokaa meidän lapsillemme. Ehdokkuuteni on kiitos näille ihmisille. Osallistumalla haluan tuoda esille heidän osaamistaan ja kouluruokailuun liittyviä positiivissa asioita.”

”Olen päämäärätietoinen ja tuloshakuinen – tiedän, miten julkinen ruokapalvelu tuotetaan tehokkaasti ja asiakaslähtöisesti”

Satu vastaa Palmialla julkisen ruokapalvelun toimialasta, joka kattaa päiväkoti- ja kouluruoan. Sadun omistaneisuutta ja ammattitaitoa kuvaa Palmian julkisen ruoan toimialan rakentaminen ja kasvattaminen viiden vuoden aikana muutamasta kohteesta tämän päivän yli 120 kohteeseen seitsemässä eri kaupungissa.

”Satu on pitkän linjan ammattilainen, joka haluaa kehittää itseään ja vastuullaan olevaa toimintaa. Erityisen hyvin Satu on kehittänyt uusien kohteiden haltuunottoprosessia, joka tukee myös asiakkaan toimintaa, oli kyse sitten palvelutuottajan vaihtumisesta tai uuden kohteen ulkoistuksesta”, Sadun esimies ja Foodsin liiketoimintajohtaja Pia Julin sanoo.

Julkinen ruoka on henkilömäärältään Palmia Foodsin suurin toimiala noin 250 henkilöllään. Satu johtaa organisaatiotaan määrätietoisesti, mutta lempeästi luoden kannustavan, ohjaavan ja luottamuksellisen ilmapiirin. Hän kannustaa tiimiään esimiesrooleissaan ja vastuunotossa sekä kehittymään että kehittämään. Sadun ei tarvitse puuttua yksityiskohtiin, koska hän luottaa alaisiinsa ja saa suuren organisaationsa toimimaan tehokkaasti. Satu arvostaa vahvasti tiimiään ja muistaa jakaa kiitosta, kun työstä on suoriuduttu hyvin.

Satu tuntee erityisen hyvin toimialansa ansaintalogiikan sekä sen kapean liikkumavaran. Hän tietää miten rakennetaan taloudellisesti kestävä ja toimiva ruokapalveluorganisaatio, jossa pysytään sovituissa raameissa tarjoten laadukas ruokatuote ja palvelu sekä onnistutaan myös asiakkaan näkökulmasta. Satu näkee kokonaisuudet ja toimii päämäärätietoisesti. Päätökset hän tekee nojaten faktoihin.

Yli 30-vuotisen uransa Satu on tehnyt ensin ravintoloissa työntekijä-, esimies- ja päällikkötason tehtävissä. Noin 15 vuotta työurastaan Satu on omistanut julkiselle ruualle. Kokemusta ja osaamista on kertynyt opiskelija-, koulu- päiväkoti, sekä hoivan ja sosiaalialan ateriapalveluiden suunnittelemisesta, jatkuvasta tavoitteellisesta kehittämisestä sekä kokonaisvaltaisesta johtamisesta. Satu uskoo elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. Hän onkin kouluttautunut monipuolisesti ja uraansa tukien parhaillaan viimeistellen Restonomi Ylempi amk –tutkintoaan.

Sadulla on vahvat verkostot eri sidosryhmissä ja hän ajaa tottuneesti asioita eri foorumeissa. Hänellä on selkeä visio julkisen ruoan tilasta ja tulevaisuudesta sekä draivi viedä näkemyksiään eteenpäin. Kun ruokapalvelusopimuksia on monessa eri kaupungissa, on haasteena toiminnan säilyttäminen mahdollisimman yhtenäisenä ja tehokkaana. Toimintaa Satu kehittää mielellään tilaajan kanssa yhteistyössä samalla etsien synergioita eri toiminta-alueiden välille. Lopulta tärkein onnistumisen merkki on tyytyväinen loppuasiakas.

”Satu on tehnyt kouluruoasta laadullisesti huipputuotteen. Kouluruokakin voi olla värikästä, maistuvaa ja kauniisti esille laitettua. Hän miettii aina ateriaa ja ruokapalvelua ruokailemaan tulevan lapsen näkökulmasta ja tavoitteena tyytyväinen asiakas”, Pia jatkaa.

Ehdota Satua perusteluineen osoitteessa: https://propalkinnot.fi/ehdota/
Sarja: ammattikeittiön päällikkö
Ehdokkaan etunimi: Satu
Ehdokkaan sukunimi: Grönlund
Ehdokkaan työpaikka: Foods, Palmia Oy
Työpaikan paikkakunta: Helsinki
Perustelut: Kerro kuinka Satu on tehnyt sinuun vaikutuksen!

Lue lisää Horeca-alan tunnustuspalkinnoista ja PRO-gaalasta: https://propalkinnot.fi/

Uutiseen liittyvät palvelut

// %>