Ajankohtaista

Palmia on valittu Vastuulliset ruokapalvelut -kehitysohjelmaan

1.03.2021 09:25

Palmia on valittu mukaan kolmivuotiseen kehitysohjelmaan, jossa luodaan uusia toimintamalleja kestävän ruokajärjestelmän edistämiseksi ja ammattikeittiöiden päästöjen vähentämiseksi.

Kohti ilmastokestävää ruokajärjestelmää

Palmia on yksi kymmenestä kolmivuotiseen kehitysohjelmaan valitusta ruokapalvelutuottajasta. Kehitysohjelmassa luodaan uusia toimintamalleja kestävän ruokajärjestelmän edistämiseksi ja ammattikeittiöiden kulutuksen päästöjen vähentämiseksi.

"Vastuulliset ruokapalvelut -kehitysohjelma on kansallisen ilmastoruokaohjelman suurin hanke, jonka tavoitteena on jalkauttaa uusia, konkreettisia ja vastuullisuutta edistäviä toimintamalleja ammattikeittiöiden käyttöön."

"Kolmivuotiseen kehitysohjelmaan saatiin yhteensä 31 hakemusta, joista raati valitsi mukaan kymmenen ruokapalvelua aluksi jatkokehittämään ideoimiansa toimintamalleja mm. hävikin ja hiilijalanjäljen vähentämiseksi, kasvis- ja vegaaniruuan sekä kotimaisten järvikalojen käytön lisäämiseksi sekä vastuullisuuteen liittyvän vuoropuhelun edistämiseksi. Jatkossa valitut ruokapalvelut osallistuvat työpajoihin ja laativat toimintaansa eri vastuullisuuden teemoja käsittelevän suunnitelman.

Mukaan valitut ruokapalvelutoimijat ovat Arkea Oy, HY/Tvärminnen eläintieteellinen asema, Lempäälän kunnan ruokapalvelut, Kymijoen Ravintopalvelut Oy, Mikkelin ruoka- ja puhtauspalvelut, Kaarea Oy, Kajaanin Mamselli -liikelaitos, Palmia Oy, Salon kaupungin ruoka- ja puhtauspalvelut ja Tuusulan kunnan ruokapalvelut."

"Vastuulliset ruokapalvelut -kehitysohjelman toteutuksesta vastaa Savon koulutuskuntayhtymä/EkoCentria yhteistyössä Ammattikeittiöosaajat ry:n, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy:n, Jyväskylän yliopiston, Motiva Oy:n ja Ruokatieto Yhdistys ry:n kanssa. Ohjelmaa rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö."
(Otteet Savon koulutuskuntayhtymän tiedotteesta - liitteenä)

Palmian tavoitteena on lisätä lautasille ilmastoystävällistä kala- ja kasvisruokaa

Palmian ideana on lisätä lautasille ilmastoystävällistä ruokaa mm. kotimaista silakkaa ja särkikalaa hyödyntäen. Hiilineutraali Suomi 2035 -tavoitteita kohti kulkiessamme päivittäisten kouluaterioiden kala- ja kasvisruokien määrää ja ennen kaikkea houkuttelevuutta on lisättävä merkittävästi. Uusien ruokalajien lisäämiseen tulee saada koululaiset vahvemmin mukaan, eli kehitetään ruokia koululaisten ehdoilla, yhdessä innovoiden ja heitä osallistaen.

Tavoitteemme on ottaa koululaiset mukaan kehitystyöhön, päätöksentekoon, viestintään ja vaikuttamiseen. Koululaiset jakavat tietoa, innostavat ja osallistavat kavereita mukaan kohti ilmastoystävällisiä ruokavalintaoja. Elintarviketeollisuus tuo uusia raaka-aineita kokeiluun.

Palmian kokeilu tukee kuntien ilmastotavoitteita

Kuntien hiilineutraaliustavoitteet ohjaavat ruokapalvelujen kehittämistä ilmastoystävällisempään suuntaan. Kouluruokailulle onkin eri kunnissa asetettu tavoitteita mm. kasvisruokien lisäämisestä ja liharuokien vähentämisestä. Kouluruokailusta keskustellaan paljon ja myös vanhemmat ovat kiinnostuneita. Miten saamme koululaiset mukaan vastuullisuustalkoisiin, syömään maistuvia kala- ja kasvisruokia?

"Kehitetään koululaisille maistuvia kala- sekä kasviruokia ruokailijoiden ehdoilla, kotimaisia kalaraaka-aineita, silakkaa ja särkeä, hyödyntäen. Tavoitteena on vähentää liharuoan määrää lautasella ja saman aikaisesti houkuttelevia kala- ja kasvisruokien annoskokoa kasvattaen – askel kerrallaan uusia makuja sekä ruokaideoita asiakkaan lautaselle liharuoan rinnalle tuoden. Maa- ja metsätalousministeriön kalan edistämisohjelman tavoite on kaksinkertaistaa kotimaisen kalan käyttöä ja haluamme olla mukana asiaa edistämässä", Palmia Foodsissa laadusta ja prosesseista vastaava operatiivinen johtaja Jaana Kujala kertoo.

"Tarkoituksena on löytää tuotteita ja ratkaisuja, joiden avulla voimme kehittää jatkossa kaikkien asiakkaittemme kouluruokapalveluja", Jaana jatkaa.

Kokeilu toteutetaan yhteistyössä asiakkaan ja kumppanien kanssa

Pamia toteuttaa kokeilun yhteistyössä Riihimäen kaupungin ja elintarviketeollisuuden kumppanien kanssa.

Palmiassa projektia vetää kouluruokatyöryhmä ja mukana ovat tuotekehityspalvelut, kehitysorganisaatio, vastuullisuus- ja laatutiimi, koulujen operatiivinen ruokapalveluorganisaatio. Palmialla on pitkä kokemus kehitystyöstä ruokapalvelujen eri sektoreilla ja eri asiakaskuntien toiveet ja vaateet huomioiden.

Riihimäen kaupungilta projektissa on mukana ruokapalvelun ja vastuullisuuden asiantuntijat, sivistystoimi ja valitut kokeilukoulut. Elintarviketeollisuuden kumppanit tuovat projektiin uudenlaisia raaka-aineita ja elintarvikeosaamisen.

Lue lisää Palmian kehityshankkeesta: Kokeilunpaikka.fi

Lataa tiedostot

Tiedote_varuke_Savon koulutuskuntayhtymä_EkoCentria_250221.pdf (pdf, 94 kb)

// %>