MENU

Ajankohtaista

Kaupunkikuva Helsingistä ja teksti Arki hoidossa

Palmian vuosikatsaus 2022 julkaistu

18.04.2023 12:42

Vuoden 2022 katsauksessa kerromme vastuullisuustyöstämme, liiketoimintojen nostot, vuoden tärkeimmät tapahtumat ja henkilöstön kuulumiset.

Vuosi 2022 sisälsi kasvua, kehittämistä, taloudellisia haasteita ja tulevaisuuden muutoksia.

Palmian vuotta 2022 määritti vahvasti selvitys yhtiön omistajuuden vaihtumisesta. Selvityksen ja myyntivaiheen valmistuttua kaupunginhallitus päätti joulukuussa yhtiön myynnistä uudelle omistajalle. 13.12.2022 uusi omistaja Mutares allekirjoitti Helsingin kaupungin kanssa sopimuksen Palmia Oy:n ostamisesta. Omistajuus siirtyi 7.2.2023.

Kasvua sote-sektorilla usean liiketoiminta-alan voimin

Myyntiselvityksen ohella Palmiassa jatkettiin työtä kasvun ja palvelutoiminnan laajentumisen sekä kannattavuuden parantamiseen tähtäävien toimien parissa. Uusien hyvinvointialueiden toiminnan käynnistyminen vuoden 2023 alussa tarkoitti tukipalvelujen kilpailutuksia vuodelle 2022. Vuoden lopussa voitimme uuden Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen ruoka- ja siivouspalvelukilpailutuksen. Palvelun starttaamista päästiin suunnittelemaan loppuvuonna ja palvelu käynnistyi vuoden 2023 alussa. Voitto oli merkittävä julkisen ja sote-sektorin palvelujen kasvu sekä ruoka- että toimitilapalveluille.

Turvallisuuspalvelujen toiminta laajeni erittäin merkittävästi niin ikään sote-sektorilla. Palvelu Helsingin sosiaali- ja terveystoimialan kohteissa alkoi keväällä.  

Vuonna 2022 Palmian liikevaihto kehittyi positiivisesti kasvaen edellisvuodesta 19,1 prosenttia 122,7 miljoonaan euroon. Kannattavuuden kanssa yhtiöllä oli edelleen haasteita vaikeiden koronavuosien jälkeen, ja myös vuosi 2022 päättyi tappiollisena.

Kerromme vuosikatsauksessa vastuullisuusohjelmamme kehittämisestä. Lisäsimme struktuuria vastuullisuustyöhömme kytkemällä sen vahvemmin YK:n kestävän kehityksen ohjelman tavoitteisiin. Henkilöstöosiossa kerromme osaamisen kehittämisen ja henkilöstötyytyväisyyden tuloksia.

Lue lisää Palmian vuosikatsauksesta 2022

Uutiseen liittyvät palvelut