MENU

Ajankohtaista

Kesätyöpaikat haussa nyt

24.02.2016 15:42

Haemme työntekijöitä erilaisiin siivous-, turvallisuus- ja kiinteistöhuoltoalojen tehtäviin. Vuosilomansijaisten hakuaika on parhaillaan käynnissä ja päättyy 1.3.2016. Kesäapulaisten haku starttaa maaliskuussa.

Vuosilomansijaisten hakuaika on parhaillaan käynnissä ja päättyy 1.3.2016. Haettavana on esimerkiksi kiinteistönhoitajan, järjestyksenvalvojan, toimitilahuoltajan, kouluisännän ja palvelutyöntekijän tehtäviä. Sijaiset työskentelevät kohteissa usein itsenäisesti ja heiltä vaaditaan aiempaa kokemusta ja/tai alan koulutusta. Vuosilomasijaiset sijaistavat kesälomalle jääviä työntekijöitämme ja työsuhteiden pituudet vaihtelevat kunkin tehtävän sijaistustarpeen mukaan.

Nuorten, pääosin 16–17-vuotiaiden kesäapulaisten hakuaika on 9.3.–31.3.2016. Tehtävät ovat esimerkiksi koulujen perussiivoustyötä, toimisto-, asiakastilojen siivousta, ulkoalueiden hoitoa, ruohonleikkausta ja koulukierrosten tekoa. Työ kestää kolmesta viikosta kahteen kuukauteen lomakaudella 1.5.–30.9.2016. Työtehtävät ovat avustavia eikä kesäapulaisella ole sijaisuusvelvoitetta.

Kesäapulaisten ikäsuositus on 16–17 vuotta tai 15 vuotta, mikäli 15-vuotias täyttää 16 vuoden 2016 aikana.

Palkka ja työaika
Kesätyöntekijän palkka määräytyy työsuhteen pituuden ja viikkotyöajan suhteessa. Mikäli työntekijä ei tee täyttä kuukautta, palkka lasketaan palvelussuhteen keston mukaan. 15 vuotta täyttäneen työaika on sama kuin täysi-ikäistenkin. Vuosilomat pidetään tai maksetaan sopimuksen mukaan. Kesätyöntekijöiden ja vuosilomansijaisten työsuhteisissa noudatamme Avaintes -työehtosopimusta.

Perehdytys
Vuosilomansijaiset osallistuvat muiden uusien työntekijöiden tavoin Palmian HR:n järjestämiin työsuhdeasioiden perehdytyksiin. Kesäapulaisille järjestetään oma perehdytys kesäkuun alussa. Varsinaisiin työtehtäviin perehdytetään työkohteissa.

Hakeminen ja lisätietoja
Tehtäviin haetaan kohdennetusti sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta.